Ennen omaan työhön ryhtymistä käytiin työtapa yhdessä läpi. 

 

Ruukkuja koristeltiin esimerkiksi lehtien avulla. Lehti asettettiin kaulitun saven päälle, jonka jälkeen kaulittiin uudelleen ja lehden kuva tuli saveen.

Oppilaat työskentelivät innokkaasti ja saimme hienoja töitä aikaan.

Valmiiden savitöiden annettiin ensin kuivua ja sitteen ne raakapoltettiin 800 asteessa. Tämän jälkeen pääsimme lasittamaan töitä, joka oli monen mielestä hauskin vaihe.

Lasittaminen sujui oppilailta hienosti.

Lasitteen laiton jälkeen työ poltettiin vielä uudelleen, tällä kertaa 1000 asteessa. Tämän jälkeen työhön tuli kova ja kiiltävä pinta.

Lasittaminen on tarkkaa puuhaa, ja siksi siellä pystyi olemaan vain muutama oppilas kerrallaan. Jos lasitetta jää esineen pohjaan, se jää uuniin kiinni. Samaan aikaan kun osa lasitti, muut tekivät hiilityötä. Ensin piirrettiin mäyrä mielikuvasta ja sen jälkeen mallista.

Suvi

Pinja

Oliver

Nelly

Masi

Kaisu

Kaisla

Jussi

Joonatan

Jasmiina

Jannika

Inka

Iina

Heikki

Elsa

Catherine

Arttu

Alper

Aino

 

Tässä ovat valmiit työt. Ne onnistuivat hienosti! Työskentely oli mukavaa ja oppilaat todella innokkaita. Lasitus vielä viimeisteli työn.
 

Kaisa Lappalainen